Siirry hektisestä kiireestä puolessa tunnissa luonnonrauhan keskelle. Järjestä kokous, jossa voitte olla oman porukan kesken syventyen asiaanne, hengähtää upeissa maisemissa ja nauttia täydellisen illalisen Lake Lodge Bistrossa tai vaikkapa herkutella maisemakodalla eräkokin luomuksista. Halutessanne voitte vuokrata koko talon omaan käyttöönne, nauttia yöunista puhtaan luonnon keskellä joko Boutique-huoneissa tai Lodge glamping -teltoissa ja aamulla nauttia saunasta ja runsaasta aamiaisesta. Kokoustamisen lisäksi voitte nauttia teille räätälöidystä luontoelämyksistä. NOOX-kokoustilamme sopii 15-20 hengelle ja Vilpola-tila pienemmille ryhmille (6-9 hengelle).
Uudet kokouspakettimme ovat saaneet inspiraationsa maailmankuulun suomalaisen lintukuvaajan Markus Varesvuon työstä ja ovat kunnianosoitus hänen pitkälle ja ansioituneelle uralleen.
Markus Varesvuo on yksi maailman arvostetuimmista lintukuvaajista, jonka työt ovat niittäneet mainetta ja kunniaa ympäri maailmaa. Hän siirtyi täyspäiväiseksi lintukuvaajaksi vuonna 2005 voitettuaan arvostetun kansainvälisen lintuvalokuvauskilpailun Britanniassa.
Markus on Canon Ambassador ja keskittynyt erityisesti pohjoisen Euroopan lintuihin. Hänen kirjojaan on myyty huimat 150 000 kappaletta, joista peräti 100 000 Suomen rajojen ulkopuolella. Markuksen kuvat ovat innoittaneet lukemattomia luontoharrastajia ja valokuvaajia kautta maailman.
Haltia Lake Lodgen huoneet ovat rauhoittavia 'linnunpesiä', joiden luontoteematyylin viimeistelevät Markus Varesvuon upeat lintuaiheiset valokuvataulut. Näitä taideteoksia voi ihailla myös hotellin käytävillä sekä erä-eleganssia huokuvassa Lake Lodge Bistrossa.
Markus Varesvuon upeaa teosta VALO: kuvia linnuista on myytävänä Haltia Lake Lodgessa.
Glamference yhdistää kokoustamisen ja lukustelttailun. Muutamme Lake Lodge glamping -luksusteltat neuvottelutiloiksenne. Ylättävällä ratkaisulla erottaudut ja saat kokousvieraasi viihtymään. Raikkaan erilaisella kokouskokemuksella teet positiivisen vaikutuksen ideointiin ja päätöksentekoon. Ja kyllä! Fläppitaulu ja post-it-laput kuuluvat myös glamference -kalustukseen.
Nuuksion alueen ensimmäinen todistettu nimi oli NOOX, jota nykyään kantaa hotellimme inspiroiva kokoustila. NOOX-kokoustila soveltuu parhaiten noin 15-20 henkilön kokouksiin. Kokoustilassa on 55" korkearesoluutioinen näyttö, fläppitaulu ja wi-fi. Muut kokouslaitteet ja -välineet tilauksesta. Tilan oletusmuoto on diplomaattipöytä (max. 16 hlö), mutta toivomuksesta järjestyvät esimerkiksi ryhmäpöydät (max. 20-24 hlö) tai u-muoto (max. 16 hlö). Kalusteet ovat liikuteltavia, joten esimerkiksi joogatunnin järjestäminen samassa tilassa onnistuu pienelle ryhmälle mainiosti.
Tunnelmallinen Sauna Vilpola -kabinettimme soveltuu erinomaisesti 6-9 henkilön kokouksiin ja ryhmätyötilaksi. Kokoustilassa 42" korkearesoluutioinen näyttö, fläppitaulu ja wi-fi. Muut kokouslaitteet ja -välineet tilauksesta. Tilassa on diplomaattipöytä (max. 9 henkilölle), oma wc ja lisäksi pieni keittiönurkka, jossa on kaksi jääkaappia. Tilasta on uloskäynti omalle, tilavalle terassille!
Loppuvuoden viikonlopputarjous: -30% viikonloppuöistä (pe-su) Varaa nyt >